kesäkuussa 2011
Olenko Jumalan palvelija vai Jumalan lapsi?
Olen ollut keväällä tämän kysymyksen äärellä opettaessani tuleville Vapaakirkon työntekijöille työntekijän identiteetistä ja hengellisestä elämästä. Olen kuullut uskovien sanovan, että olemme vain Jumalan palvelijoita. Äkkiä ajatellen tämä tuntuu todella nöyrältä ja oikealta, mutta mitä Raamattu puhuu meidän identiteetistämme.
Jeesus määrittelee ihmisen korkeimmaksi kutsumukseksi rakastaa ennen kaikkea Jumalaa ja lähimmäistä niin kuin itseään eli Jeesus asettaa tärkeimmäksi suhteet. Ollessamme itsemme varassa, ilman Kristusta, olemme todellisuudessa Jumalan vihollisia ja siten myös Hänen vihansa alla. Olemme kapinoivia luotuja olentoja, jotka ovat kääntäneet selkänsä luojalleen ja samalla itselleen ja muille ihmisille. Apostoli Paavali kuvaa Roomalaiskirjeessä sitä ihmettä, mitä evankeliumi saa meissä aikaan:
Room. 6:17–22
17. Jumalalle kiitos, te jotka olitte synnin orjia, olette nyt tulleet koko sydämestänne kuuliaisiksi sille opetukselle, jonka ohjattavaksi teidät on uskottu.
18. Olette päässeet vapaiksi synnin orjuudesta ja palvelette nyt vanhurskautta -
19. käytän yksinkertaista kieltä, jotta voisitte ymmärtää minua. Ennen te annoitte itsenne saastaisuuden ja pahuuden palvelukseen ja saitte aikaan pahuutta. Antautukaa nyt palvelemaan Jumalan tahtoa, niin hän pyhittää teidät.
20. Kun olitte synnin orjia, ette voineet palvella vanhurskautta.
21. Minkä sadon te siitä korjasitte? Kaikkea sellaista mitä nyt häpeätte, sillä sen loppuna on kuolema.
22. Mutta kun nyt olette päässeet vapaiksi synnistä ja tulleet Jumalan palvelijoiksi, te korjaatte satona pyhityksen ja saatte lopuksi ikuisen elämän.
Sanaleikki
Paavali käyttää pientä sanaleikkiä edellä olleessa jaejaksossa. ”Te jotka olitte synnin orjia” (j.17), "… mutta nyt olette tulleet vapautettuina synnistä orjaksi vanhurskaudelle" (sanatarkka käännös j.18). Sanaleikin ydin on siinä, että olemme joko itsekkään vanhan luontomme vallassa olevia syntisiä, kapinallisia, siis synnin orjia, tai uskon kautta Jumalan vanhurskauden orjia. Tässä tekstiyhteydessä Paavali puhuu ihmisistä Jumalan palvelijoina. Paavali ja muut apostolit käyttävät apostoli-nimen yhteydessä itsestään nimitystä Jumalan palvelija. Näissä kohdissa palvelija-sana viittaa siihen, mitä tarkoitusta varten apostolit oli asetettu.
Miten Jumalan tahto tai tarkoitus toteutuu ihmisen elämässä?
"Sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta, mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi." Room. 3:23–24
Raamatun mukaan meillä ei ole omaa kykyä elää oikein, olemme syntisiä, mutta Jumalan laupeuden ja armollisuuden takia voimme päästä kapinasta ja synnin orjuudesta yhteyteen Jumalan kanssa. Jumala lahjoittaa meille Hänen vanhurskautensa Jeesuksen työn tähden. Tämän Jumalan pelastusteon tarkoitus on tuoda meidät lähelle Jumalaa - kapinoivasta luodusta läheiseen yhteyteen Hänen kanssaan. Tässä läheisessä yhteydessä opimme kuulemaan Hänen ääntään ja olemaan kuuliaisia Isälle Jumalalle.
Seuraamme Jeesusta
Jeesus meni kasteelle, ” jotta täyttäisi Jumalan vanhurskaan tahdon”. Kaste merkitsi Jeesukselle antautumista siihen tehtävään, jota varten Hän tuli maailmaan. Kastehetkellä taivaasta kuului ääni: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt." (Matt. 3:15- 17) Jeesuksen tehtävä oli olla pelastaja ja pyhittäjä. Tämä ei kuitenkaan ollut Jeesuksen identeetti: Hän oli ennen kaikkea Isän Poika. Tähän samaan asemaan Isä Jumala on meidät Jeesuksessa adoptoinut. Olemme Jumalan lapsia ja ystäviä ja samalla kutsuttuja palvelemaan Häntä.
Jumalan aurinko paistaa, siunattua kesää!
Henry